KEITELE REGATTA 2024 29.-30.6.2024

Järjestäjä

Ala-Keiteleen Pursiseura (AKPS ry.)

Ajankohta ja paikka

Lauantai 29.6.2024 ja sunnuntai 30.6.2024.  Lähtö on lauantaina klo 09.00 Mustaniemen satamasta Äänekoskelta ja maali on sunnuntaina samalla alueella.

Säännöt

Kilpailussa noudatetaan voimassa olevia kilpapurjehdussääntöjä.

Luokat

Köliveneet ja kevytveneet.  Kilpailussa käytetään venetyyppien kesken perinteisiä Keitele Regatan tasoituskertoimia. Luokat osallistuvat KEITELEEN NOPEIN kisaan, jossa kolmen osakilpailun yhteenlaskettu todellinen purjehdusaika ratkaisee voittajan.

Keiteleen nopein palkinto

Keiteleen nopein palkinto 500 € jaetaan venekunnalle, joka on ollut kolme kertaa Keitele Regatan nopein. Vuoden 2022 kiinnitys H-vene For Sail Vesa Karhusaari, vuoden 2023 kiinnitys Lightning vene Nikea Samppa J Salminen.

Ohjelma ja rata

Kilpailussa on kolme osakilpailua, joista 1. ja 2. purjehditaan lauantaina ja 3. sunnuntaina.

Ensimmäinen osakilpailu Äänekoski-Matilanvirta noin 11 NM. Veneet voivat kiinnittyä sillan eteläpuolelle. Matilanvirralla ruokailutauko.

Toinen osakilpailu Matilanvirta-Lapinniemi noin 6 NM. Pursiseuran tukikohdassa yöpyminen, jossa laiturit, sauna, grillikota, kesäkeittiö ja iltaohjelmaa.

Kolmas osakilpailu Lapinniemi- Äänekoski noin 8 NM. Palkintojen jako on välittömästi kisan jälkeen.

Huolto ja ruokailut

Perjantaina jo mahdollisuus laittaa teltat pystyyn ja majoittua Lapinniemessä. Tukikohdan fasiliteetit käytössä.

Lauantaina kevytveneiden retki- ja yöpymisvarusteiden kuljetuksen hoitaa AKPS
tukiveneillä.

Ruokaa tarjolla halukkaille. 

Lauantaina aamupala Äänekosken satamassa 6€/henkilö.

Lauantaina Matilanvirralla hernerokka 8€/henkilö.

Lauantaina Lapinniemessä kanawokki 8€/henkilö.

Sunnuntaina Lapinniemi aamupala 6€/henkilö

HUOM. ruoka maksettava ja tilattava ilmoittautumisen yhteydessä.

Ilmoittautuminen

  • Kisaan voi ilmoittautua netissä seuran sivuilla alakeiteleenpursiseura.fi:
  • Ilmoittautumismaksu on 95 €/vene. Huom. varaa ja maksa myös haluamasi ruuat.
  • Ilmoittautuminen ja maksut tulee olla suoritettu 17.6. mennessä. 
  • Jälki-ilmoittautumismaksu on 120€/vene ja maksun voi suorittaa tilille tai käteisellä kisa-aamuna. 
  • Suoritus tehdään pankkisiirtona tilille: FI72 5543 0120 0236 95 BIC OKOYFIHH, VIESTI: REGATTA2024 + kipparin nimi.
  • Kilpailun järjestämisen edellytyksenä on, että vähintään 10 venekuntaa on ilmoittautunut 17.6 mennessä.

TERVETULOA!

Purjehdusterveisin                     

Ala-Keiteleen Pursiseura ry.

Ilmoittaudu täältä!

REITTI LAPINNIEMEEN MAITSE

Ajele Konginkankaalta tietä 637 kohti Matilanvirtaa pikkupätkä ja käänny Lapinniementielle. Aja tie melkein päähän asti. Pitkän suoran jälkeen oikealle kääntyy tie, jonka oikealla puolella on ränsistynyt saunamökki. Aja tien päähän rantaan asti, jossa on kääntöpaikka, johon voi jättää auton. Polku seuran tukikohtaan lähtee palaamalla tietä kävellen kunnes oikealla näkyy polku ja pitkospuut. Kävele polkua varovasti n. 150m, kunnes tulet puuliitereille ja saunalle. Tältä kohtaa löydät varmasti jo perille. Tilaa on parille asuntoautolle tai vaunulle.